PELASTUSKOIRAT

Pelastuskoiratoiminta on vapaaehtoistyötä, jossa koiran taitoja voidaan hyödyntää todellisissa hätätilanteissa mm. maastoon kadonneen etsinnässä tai etsimään vaikkapa sortuneen talon alle hautautunutta onnettomuuden uhria. Pelastuskoiran kouluttaminen on haasteellinen harrastus, jossa kehittyvät niin koiran kuin koiranohjaajankin taidot sekä koirakon yhteistyökyky. Koiran koulutuksen lisäksi pelastuskoirakoulutukseen kuuluu monipuolinen ohjaajan koulutus, alueina mm. ensiapu, suunnistus, viestiliikenne ja koiran käyttötaktiikka.

Pelastuskoira voi olla minkä rotuinen tahansa tai myös monirotuinen koira.

Pelastuskoiratoiminnasta lisätietoa Suomen Palveluskoiraliiton kotisivulta.

Koulutus

Jos olet kiinnostunut rauniotreeneistä, ota yhteyttä Hanna Turuseen 040 159 9345 / hannatrnn(at)gmail.com

Rauniokoulutus

Raunioista uhreja etsittäessä pelastuskoirat opetetaan löytämäänsä hajua seuraten pyrkimään mahdollisimman lähelle uhria. Koira ilmaisee löytönsä haukkumalla tai rullalla.
Pelastuskoira voi olla minkä rotuinen tahansa tai myös monirotuinen koira. Toimintaan pääsee parhaiten mukaan tulemalla raunioradalle viikottaisiin harjoituksiin kts.kartta

Rauniokoulutukseen sisältyy kolme osa-aluetta

  • tottelevaisuus
  • ketteryys (telineet)
  • maastoetsintä (raunioalue)

20160409-untitled-9Rauniokoulutusta 

Rauniorata sijaitsee Sulattimon teollisuusalueella paloaseman takana,
Rämön verkkotehtaan piha-alueella osoitteessa Sulattimontie 4.

Rakennusetsintä

Rakennusetsintäharjoitukset sovitaan erikseen.

Hakukoulutus

Ohjeita rauniokoulutukseen tuleville

Harjoituksiin tultaessa on tärkeää ottaa säänmukainen varustus, suositeltavaa kypärä, varsikengät, pitkä hihat ja lahkeet esim. haalari. Koulutus kestää usein muutaman tunnin, joten viileimpinä päivinä ehtii tulla kylmä. Kuumina kesäpäivinäkin monet piilot ovat viileitä rakennusmateriaalinsa (betoni) ja sijaintinsa vuoksi.

HUOM. Ei lapsia rauniosalueelle. Vakuutus kattaa vain täysi-ikäisille (18-vuotta) seuranjäsenille sattuneet tapaturmat / vahingot.

Koiralle mukaan talutin, kaulapanta sekä vettä. Lisäksi tarvitset sille motivointivälineitä eli makupaloja ja/tai leluja mukaan. Makupaloiksi koirallesi kannattaa ottaa jotain tavallista parempaa herkkua, jota koirasi ei normaalisti saa ruuaksi.

Koiran kunto on hyvä tarkistaa ennen harjoituksiin tuloa. Sen tulisi olla kaikin puolin terve osallistuakseen koulutukseen. Juoksuaikainen narttu voi osallistua harjoitukseen, mutta koulutusvuoronsa viimeisenä. Harjoituksen jälkeen tarkista, ettei koirasi ole loukannut itseään radalla.

Hyvät ensiaputarvikkeet niin koiralle kuin ohjaajalle on hyvä pitää mukana.

20160409-untitled 20160409-untitled-3 20160409-untitled-14